Harjoitamme valikoivaa kalastusta. Alamittaiset ja lisääntymisen kannalta parhaat sekä terveet yksilöt on välttämätöntä palauttaa luontoon. Valikoimme ruokakalat.

 

Reissut 2015

03.11.2015 22:24
Viimeisimmillä reissuilla järviltä on noussut isoja haukia hyvään tahtiin. Ehdottomasti meillä on ollut myös hyvää tuuria matkassa, mutta kaikkia ei voi laittaa pelkän tuurin piikkiin. Tästä syksystä on tullut todellinen järvihauki syksy. Sillä tuntuu että nyt on ollut kaikki lyhyt ja pitkä...
03.11.2015 22:15
Kävin Janin kanssa haukea heittämässä järvellä joka on antanut tänä syksynä hyvin kalaa. Aamulla, kun laskimme venettä rannassa oli riitettä, mutta onneksi syvempi alue oli vielä täysin auki ja päivän aikana kaikki riitteet sulivat. Syönti jatkui paikalla edelleen hyvänä ja päivän aikana kävi...
28.10.2015 12:54
Aamun valjetessa oli vene vesillä, kamat veneessä ja saatiin nopeasti uistimet vetoon. Varsin nopeasti tuli selväksi, että hauet olivat todella kovalla syönnillä ja väsymys oli nopeasti poissa. puolisen tuntia ehdittiin kalastaa ja kolme pienempää haukea vapauttaa, kunnes Mikolla tuli vedettyyn...
28.10.2015 11:12
Kävin Pertun kanssa sunnuntaina järvellä haukia heittelemässä. Keli oli sellainen mitä yleinsä hauenkalastaja toivoo eli tuuli aika kovaa etelästä ja tihutti vettä, järvillä tosin tälläinen keli ei ole välttämättä paras mahdollinen. Hauet olivat kuitenkin kovalla syönnillä. Aamun ja päivän...
21.10.2015 22:47
Tein Pertun kanssa syksyn ensimmäisen ahvenreissun. Aamu alkoi hyvin sillä yhdestä paikasta 3 peräkkäistä ahventa painoivat yli kilon. Ahvenet iskivät Waken 5" toukkajigeihin perinteisellä jigaus tyylillä. Fiilis oli huipussaan ja mietimme jo mitä päivä tuokaan tullessaan, mutta sen...
20.10.2015 21:22
Maanantaina teimme aamupiston "lahnajärvelle". Koko aamun oli todella sakeaa sumua. Tuulen virettäkään ei käynyt ja pieni järvi muuttui rannattomaksi. Hauki oli sumusta huolimatta hyvällä syönnillä ja niitä kävi veneessämme 8 kpl, kokokin oli ihan hyvää ja pari haukea arvioimme yli...
20.10.2015 20:37
Olimme pidempään suunnitelleet Juhon kanssa yhteistä kalareissua. Viime sunnuntaina saimme sen viimein toteutettua. Sovittiin aamulla aikanen tapaaminen huoltoasemalla, josta Juho hyppäsi kyytiini ja jatkoimme siitä järvelle. Reissu ylitti reilusti odotukset ja osuttiin paikalle kyllä juuri...
18.10.2015 14:25
Aamulla hämärässä kannoimme Pertun kanssa soutaria järveen. Paikkaan jossa olemme käynneet muutamia kertoja aikaisempina vuosina, mutta vesi on ollut sameaa ja kalojen saaminen vaikeaa. Paikaan on jäänyt kuitenkin vahva usko, vaikka saalis on ollut kehnoa. Uskoimme että vähäisten sateiden...
14.10.2015 23:52
Kelit ovat olleet jo pidempään sen verran kylmiä, kirkkaita ja heikkotuulisia, että oli helppo jättää pois matalat rantavedet hauenkalastuskohdetta valittaessa.   Kohteeksi valitsimme järven, jossa oli tarkoitus kalastaa vain syvänne aluetta ja jos se ei antaisi kontaktia isommasta...
06.10.2015 23:56
Sunnuntaina kävin Teron kanssa järvellä uistelemassa haukia. Uistelimme tasaista 4m aluetta jossa oli paljon pikkukalaa. Syönti oli kokopäivän tasaisen rauhallista ja saaliksi saimme 10 haukea joista isoin tuli Terolle 19cm Savage-gearin herring shadillä ja painoi 8,9kg.Mikko
<< 1 | 2 | 3 | 4 | 5 >>