Harjoitamme valikoivaa kalastusta. Alamittaiset ja lisääntymisen kannalta parhaat sekä terveet yksilöt on välttämätöntä palauttaa luontoon. Valikoimme ruokakalat.

Reissut

30.08.2014 20:55
Ymmärtäväinen vaimoni päästi minut kalaan vaikka onkin kahdeksannella kuulla raskaana ja eläminen Heinäkuun helteiden, vaativan 3,5-vuotiaan tytön sekä kalahullun miehen kanssa ei aina ole ihan helppoa. Päivästä oli tulossa kuuma, joten herätyskello soitti aikaisin. Vesillä ei...
30.08.2014 20:54
Antti ei ollut Lapinreissun jälkeen käynyt kalassa, koska vietti perheen kanssa lomareissun. Nyt intoa täynnä lähdimme kokeilemaan miten kuhat ovat syönnillään. Aamulla jo ennen auringonnousua olimme vesillä ja aloitimme vetouistelemalla. Puoleen päivään asti vetouistelimme saamatta yhtäkään...
30.08.2014 20:53
Menin Teron kanssa uistelemaan. Otimme pelkät uisteluvehkeet mukaan. Muutama ensimmäinen tunti aamulla oli täysin hiljaista. Vasta kun aurinko alkoi lämmittää sain ensimmäisen kuhan siiman päähän. Päivemmästä kun alkoi tuulemaan ja tuli syöntipiikki, josta sain kolme kuhaa ylös kaksi niistä...
30.08.2014 20:52
Olin Lassen kanssa taas uistelemassa kuhaa ja tällä paikalla suurimmat odotukset olivat keskiyön pimeimpinä tunteina. Hyppäsin nyt Lassen soutuveneeseen järvelle jolla en itse ole aikaisemmin kuhaa kalastanut. Illan ollessa vielä valoisa aloitimme uistelun ja useampi tunti meni rauhallisesti...
30.08.2014 20:51
Olin Lassen kanssa kuhaa kalastamassa kaksi päivää. Taktiikkana oli sekä vertikaalijigaus että vetouistelu. Jigaamalla emme saaneet kuin yhden kuhan ottamaan kiinni. Vetouistelu antoi paremmin tai ainakin helpommalla kontakteja kaloihin. Isoin kuha tuli mulle ja se painoi 7,15kg ja oli 89cm...
30.08.2014 20:50
Uisteluksi mennyt kuhankalastus sai jatkoa. Vedin n 20 cm räikeää vaappua heti valoisimman pintakerroksen alla. Tällä kertaa myös kohdekala tykkäsi tarjouksesta "peräti" kahden tapahtuman verran. Ainakin näiden kalojen kohdalla vetosuunta auringosta poispäin tuntui toimivan. Isompi...
30.08.2014 20:49
Kaikelle tänä vuonna harrastetulle jigaamiselle vaihtelua saadaksemme, lähdimme Pikkiksen kanssa vetouistelemaan kuhaa. Kalat olivat selkeästi nirsolla päällä, ja ensimmäiset 4 tuntia eivät tarjonneet minkäänlaista kontaktia kalaan. Lopulta omaan vapaani tulee luja tärähdys, ja kala on...
30.08.2014 20:48
Pintavedet olivat lämmenneet vauhdilla, joten päätimme kokeilla kuhien syömähaluja pinnan tuntumasta. Ensimmäiset tatsit saatiin hyvin pian. Pari tälliä ja pari pikkuhaukea antoi uskoa jonkinlaiseen syöntiin. Kuhavaaput perässä - ja haukea pukkaa: Hauki on mukava kala, mutta...
30.08.2014 20:46
Kun löydämme pimeällä ensimmäisen kaaren välivedestä 5 metrin syvyydestä, 8 tuuman jigi oikeaan syvyyteen, eikä kauan mene kun vavassa tuntuu pehmeä imaisu, nopea vastaisku ja vapa taipuu. 4kg kuha( kuva alhaalla) nopeasti ylös ja vapauteen saman tien. Jonkin aikaa menee haravoidessa aluetta...
30.08.2014 20:45
 (17.7.2014)   Veneeseen otettuna isompi kuha koukkuineen on vaarallinen paitsi itselleen myös kaikelle veneessä liikkuvalle. Koukut kannattaa aina irrottaa veneen ulkopuolella, mieluiten ison haavin suojissa.   Kuvan 6+ kuha (kuva)lepää...
<< 3 | 4 | 5 | 6 | 7 >>

Vuoden 2014 Top 10 kalat
Hauki
1. 13,3kg
2. 12,9kg
3. 12,7kg
4. 11,6kg
5. 11,4kg
6. 11,4kg
7. 11,3kg
8. 11,15kg
9. 11,1kg
10. 10,95kg

Kuha
1. 10,1kg
2. 9,31kg
3. 9,0kg
4. 8,8kg
5. 8,0kg
6. 7,8kg
7. 7,7kg
8. 7,3kg
9. 7,2kg
10. 7,15kg

Ahven
1. 1620g
2. 1440g
3. 1280g
4. 1050g
5. 1020g
6. 1000g
7. 970g
8. 960g
9. 950g
10. 920g