Sameassa vedessä

15.12.2014 14:41
Lähdimme Mikon kanssa järvelle täkyonkimaan ja heittelemään. Samalle paikalle yritimme tänä syksynä jo kerran aikaisemmin mennä, mutta silloin se oli jäässä. Nyt rantaan päästyämme saimme iloksemme huomata, että paikka oli lähes kokonaan auki. Vain tyynen puoleinen ranta oli jäässä ja tuulen alla olevassa rannassa oli paljon jäälauttoja, joten luultavasti paikka olisi ollut vielä pari päivää aikaisemmin jäässä. Vesi oli todella sameaa, näkyvyyttä oli vain joitain senttejä. Vaikka vesi on ollut syksyisin paikassa ennenkin sameaa, niin nyt viime päivien kova tuuli ja kovat sateet olivat paikan samentaneet entisestään.
 
Kun saimme soutarin vesille ja pääsimme kalapaikalle. Mikko sai heti ensimmäisellä heitolla kontaktin kalaan. Uusi heitto perään ja taas tuli samanlainen "tärppi" ja laji paljastuikin lahnaksi, jonka selkää jigi kävi raapaisemassa, koska koukuissa oli suomuja kiinni. Kolmas heitto antoi vielä lisää suomuja varmistamaan, että paikalla oli lahnaparvi. Oltiin niistä jopa enemmän innoissaan, kuin että tärppi olisi ollut hauen, koska nyt saattaisi paikalla olla suuria lahnojen lihottamia haukia. Heittely jatkui ja aloimme saamaan isoihin jigeihin (Real eel ja Snack) hyvään tasaiseen tahtiin hauki kontakteja. Heittelemällä tulleet hauet olivat kaikki pieniä 1-3kg:sia. Koitimme myös täkyonkia ja saimme päivän aikana täkyyn 3 vientiä, joista yksi jäi kiinni ja se oli päivän ainoa isompi hauki painaen 7,4kg. Täkyhauesta pieni video www.youtube.com/watch?v=GQyyCgSCeWQ
 
Antti ja Mikko