12.11.2014 13:35
Perheenlisäyksen ja muuttuneiden työtehtävien jälkeen ovat kalapäivät olleet harvinaista herkkua. Ehkä juuri siksi onnetar päätti hymyillä tavallista leveämmin kun mahdollisuus panostettuun vesillelähtöön lopultakin osui kohdalle.
Suuntaan merelle jo aamupimeässä syöden aamiaisen autossa matkalla rampille. Auto oli pakattu jo edellisenä iltana, ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Kohdekaloinani ovat sekä hauet että kuhat. Suursää-tyyppi on muuttunut ja merivesi koholla, joten edellytykset onnistumiselle ovat monelta osin hyvät.
Ensimmäinen siirtymän jälkeinen kohde on täysin haukipaikka ja viehevalinnaksi pääty kevään kalastuksessa asemansa todistanut Lörtsy (SnackBaits). Muutaman pienemmän yksilön lisäksi paikka tarjoaa yhden paremman, pulskansorttisen hauen jonka päätän kuvata kalatilanteen yhteydessä. Otan kameran esiin ja saan nestekidenäytölle ilmoituksen ”vaihda akku”, tämä ei lupaa hyvää… Ikuistan nopeasti kännykän avulla kalan karppimatolla ja annan sen palata kotiinsa. Kameran akun loppuminen harmittaa, mutta muistan joskus pakkasella akkua lämmittämällä onnistuneeni löytämään vielä lisää virtaa hetkellisesti joten akku irti ja haalarin sisään lämpiämään.
Jätän hyvästä syönnistä huolimatta hauet hetkeksi sivuun ja teen siirtymän kohteeseen josta tavoittelen kuhia. Ensivaikutelma on, että kuhat eivät ole paikalla tai vaihtoehtoisesti ovat kuonot visusti kiinni paikan tarjotessa vain pari pienempää haukea. Yhtäkkiä heiton aikana tehtyyn pysäytykseen tulee luja pamahdus kuin joku löisi pesäpallomailalla viehettäni! Kala on painava eikä liikahda paikoiltaan iskun jälkeen. Olen tuntevinani kuhamaisen tyypillisiä leuanlyöntejä siiman toisessa päässä, jonka jälkeen kala lähtee uimaan pysytellen pohjan tuntumassa. Vaikkei lajista olekaan varmuutta, on takaraivossani tunne piikkiselästä vahvempi kuin hauesta. Harmaan kyljen ensi kerran välähtäessä kirkkaassa vedessä tulee tavallista kovempi kiire kaivaa haavi valmiiksi.
Kalan lopulta maatessa havaksen sisällä saattaa olla että päästin onnenhuudon ja taisin tehdä pari tuuletushyppyäkin veneen pohjalla. Kuha on suuri, oletettavasti suurin mereltä saamani kuha tähän mennessä. Kädet täristen kaivan digivaa’an esiin, joka vahvistaa epäilykseni ilmoittaen painoksi 8,8 kiloa haavin paino vähennettynä, ja uusi merikuha-ennätys on toteutunut. Kaivan järjestelmäkameran akun haalarin sisältä. Lämpö on tehnyt hyvää, kamera herää henkiin ilmoittaen kuitenkin heikosta varauksesta. Ajastin päälle ja nopeasti kala käsiin. Kamera kuitenkin kuolee taas virranpuutteeseen enkä halua pitää kuhaa poissa vedestä enempää joten se saa mennä kotiinsa käytyään nopeasti karppimatolla kännykkäkameran kuvattavana. Muita kuhia en yrityksistä huolimatta onnistu saamaan, mutta päivä on jo enemmän kuin pelastettu ja vaihdan paikkaa siirtyen takaisin haukien pariin. Kuha aiheuttaa pienehkön puhelin- ja tekstiviesti rallin, jonka tuloksena jo muutenkin huonolla akulla varustettu iphone kuolee virranpuutteeseen kameran lisäksi. Ei väliä, mietin. Kalastusrauha ainakin on taattu.
Loppupäivän aikana hauille iskee raivoisa syönti päälle, ja niitä tuntuu löytyvän lähes joka paikasta mistä vain kokeilen. Kalat kelpuuttavat monenlaista eri viehettä kuten Real Eeliä, Buster Jerkiä, Lörtsyä ja Jätteä eikä yhtä selkeää suosikkia löydy ylitse muiden. Ainoastaan värit tuntuvat ratkaisevan kuumimman syöntijakson aikana ja ottiväri vaihtuukin yllättävän moneen kertaan päivän aikana. Kameran puute harmittaa taas, koska metrin ylityksiä tulee useita.
Iltapäivällä paras ottihetki on selkeästi ohi, ja ottisävykin on vaihtunut luonnonväriseksi. Kalastan yhtä alueen suosikkipaikoistani ensin jerkillä saaden vain varovaisen nypyn, mutta teen vielä uuden vedon kaislapätkää pitkin tarjoten himmeähköä Lörtsyä . Tyhjät heitot toistuvat, onkohan joku jo ehtinyt käydä ennen minua paikalla?
Ajatus harhailee ja tarkkaavaisuuteni herpaantuu, jonka tuloksena vapa on karata kädestäni kun yhtäkkiä Lörtsyä(SnackBaits) viedään todella lujaa! Onneksi kala tartuttaa itse itsensä lyödessään kiinni, ja tilanne on päällä. Jukuripäinen vihreä veturi päättää poistua sivusuunnassa viitisentoista metriä. Vapaan välittyvät pitkän kalan rungon tyypilliset keinumiset. Sen jälkeen meno rauhoittuu mutta kala pysyttelee etäällä veneestä. Kaikki merkit viittaavat nyt reilusti isompaan yksilöön. Haavi valmiina yritän nostaa kalan näkyviin. Valtava pää tulee esiin kita avoimena ja kääntyy takaisin pohjaa kohti ja vie taas siimaa kelalta sivusuuntaan uidessaan. Iso on! Neljännellä yrityksellä saan kalan suostuteltua haaviin. Nyt kameralle olisi taas ollut tarvetta, edes sille puhelimessa olevalle!
Digivaaka ilmoittaa mahtihauen lukemaksi kunnioitettavat 13,3 kiloa. Onnensekaiset tunteet valtaavat mielen, katselen kalaa nostaessani sen pois haaviin havaksesta ja lasken sen takaisin veteen. Näky verkkokalvolta tallentuu muistoihin korvaamaan menetetyt valokuvat, ja kalan rauhallisesti uidessa pois käsistäni ei vapautusvideotakaan tule ikävä.
Kalastusaikaa olisi vielä jäljellä parituntinen, mutta käännän keulan kohti veneramppia. Meri on tarjonnut elämyksen yli kaiken mitä ikinä olisin osannut kuvitella yhden päivän aikana olevan mahdollista, ja tunne upeaa saaristoamme kohtaan on nöyrän kiitollinen. Kännykkä löytää lopulta autossa virtaa laturista ja herää henkiin, kotona kameran akkukin pääsee laturiin. Kameran herätessä henkiin uuden virran voimin odottaa minua vielä yksi yllätys; huomaan sen kuitenkin ehtineen ottaa poseeraus-kuvan kuhastani, ja tunne on kuin olisi saanut saman kalan kahdesti yhden päivän aikana.
Janne