Kävijämäärä

31.08.2014 10:29

Klick - 50000 meni rikki

 


 

Kiitämme lämpimästi lukijoitamme kiinnostuksesta TLP-sivustoa kohtaan! Kumarrus myös kehuista, ne innostavat ja antavat pontta kehittää edelleen palveluamme. Rakentava palaute on myös aina tervetullutta.

 Tarjoamme edelleen visioita maailmalta, omia ajatuksiamme sekä kokemuksiamme niitä haluaville. Jäsenemme ovat eri medioissa ja käytännössä jakaneet osaamistaan muille kalastajille jo kauan, joko omalla nimellään tai anonyyminä välillisesti. Etenkin aloittelevien kalastajien "tuskien tien tasoittelu" on ollut meille tärkeää etusivuilla mainittujen arvojemme lisäksi. Ottakaa edelleen rohkeasti yhteyttä jäseniimme. Autamme mielellämme alkuun kalastuksen karikoilla. Lupaamme, että emme laskuta palveluksistamme kuin unissamme :)

 On syytä hymyyn myös laajemmin. Monet TLP:n ja sivuston perustamisen kannalta keskeiset asiat ovat viime aikoina saaneet kiitettävästi julkisuutta eri medioissa, esimerkiksi kestävän kalastuksen kannalta tärkeä uhanalaisten lohikalakantojen suojelu sekä kyseenalaistettavin perustein toteutettu ammattikalastus.

 Kesäkausi on aluillaan ja sää on suosinut niin luonnossa liikkujia kuin kalastuksen parissa äheltäviä. Mitäpä muuta tässä todeta kuin; hyvillä mielin kohti kesää.

 TLP