Kalastuksen ja kalastajien "hoitoa" jossain päin rannikkoa
30.08.2014 15:52
Lisääntynyt vapaa-ajankalastus on parantanut harrastusmahdollisuuksiamme monella tavoin. Kalastavien määrän kasvattaminen lisää painoarvoamme ja mahdollisuuksiamme edistää tai korjata tärkeinä pitämiämme asioita, jotka muuten junnaisivat. Meitä kuunnellaan ja toivottavasti joskus myös ymmärretään kalastoa hyödyttävästi.
Viehekortti taskussa - harkinta sekä maltti päässä, on hyvät eväät vesille. Vallitsevat tosiasiat on kuitenkin hyvä tunnistaa ja muistaa. Osa kokee vapakalastuksen edelleen uhkana tai ainakin haittana. Lain puitteissa toimivien vapaa-ajankalastajien tarpeet ja etu sekä myös rannikon asukkaiden etu sekä tuntemukset ovat molemmat huomioitavia faktoja, puolin ja toisin. Laki, uusi tai vanha, ei saisi tuoda kellekään oikeutta vaarantaa kalaston hyvinvointia tai mahdollisuutta sortaa toista osapuolta tai pilata luontoarvoja. "Ammattikalastuspainotteinen" nykylaki kaipaa ilman muuta rukkausta kestävämpään suuntaan, ei pelkästään kalaston kannalta vaan myös sosiaaliselta aspektilta katsottuna.
Pilkkikortti, viehekalastuslaki sekä uusin ns. opaslaki ovat kaikki herättäneet voimakasta närää osassa rannikon väestöä. Muinaiset pelot, että pilkkijät tyhjentää meren, lienee jo kuopattu. Jotain on silti jäänyt kytemään, ja kulisseissa tapahtuu vapakalastajille kielteisiä asioita. Yhtenä esimerkkinä; moni kalastusalue on lopettanut joidenkin vapakalastajille tärkeiksi kuviteltujen kalojen istuttamisen ja siirtänyt painopisteen lähinnä verkoilla pyydettäviin lajeihin kuten siikaan. Kalastuksenvalvonta näyttää myös melko yksipuoleisesti kohdistuvan vapakalastajiin. Kiinteät pyydykset sivuutetaan ilmeisen usein.
Pelottavaa tällä hetkellä on se, että vapakalastajiin suhtaudutaan paikka paikoin rannikkoa hyvin kielteisesti. Ns hoitokalastukseen lanseeratut isot rysät on nyt keksitty jopa keinoksi pitää meidät vapakalastajat poissa näköpiiristä. Vedenomistaja voi halutessaan lopulta hoitaa meidät pois taantuneilta kalavesiltään, ja siinä sivussa, rysäluvan myynnillä, jopa hiukan tienata ja saada viikoittaisen kala-ateriansa. Saako menneisyyden slogan vielä jossain kolkassa uuden vireen: "Paras viehekalastaja on hiljainen rysä. "
Hurja skenaario, jolle on vaikea ihan heti lyödä jarrua. Tiedottaminen luontoarvojen vaarantumisesta saattaa purra joihinkin vedenomistajiin. Sen sijaan kansantaloudelliset menetykset ja perustelut tuntuvat luultavimmin kaukaisilta oman edun rinnalla. Lainsäädäntö jauhaa politiikanteon suossa vielä valitettavan pitkään, joten tiedottamisen sarkaa ja itse mallina oloa vielä riittää.
Tosiasia on, että isompien vesialueiden omistajien kanssa kiinteästi toimivat kalastusalueet käyttävät paljon valtaa asioissa, joihin haluaisimme vaikuttaa. Hakeutuminen kalastusalueiden toimintaan lienee nopein pika-apu, vaikka vieraissa aatemaailmoissa hengailu ei maistuisikaan. Kokka lienee kuitenkin käännetty, mutta tuuli taustalla on puuskainen ja suunnaltaan vaihteleva vielä pitkään.
Oma mallimme ja näkyvät tinkimättömät periaatteemme ovat lopulta parhaat valttimme. Mitä enemmän saamme ystäviä rannoilta, sitä parempi kalastolle ja itsellemme. Kaikenlainen ahneus ruokkii ristiriitoja. Viehekortti ja kalojen myynti eteenpäin on voimakkaasti ärtymystä herättävä yhdistelmä eikä ainakaan rakenna siltoja.
TLP-Timo