Jäiden lähdettyä

10.04.2016 01:27
Kuluneen viikon aikana Etelä-Suomessa vapautui moni järvi jäistään. Yhdellä järvellä oltiin heti seuraavana päivänä kun se oli auennut. Järven varjoisemmalla rannalla oli vielä jäätä. Ensin päätimme kokeilla pari lahtea. Heittelimme lahden kaislikot ja kasvillisuusalueet ja syvenevät rinteet, mutta niistä ei tullut havaintoakaan hauista. Seuraavaksi päätimme lähteä kokeilemaan järven keskialueen 2-3m syvää tasapohjaa. Aloitimme uistelemalla ja saimme hyvin nopeasti ensimmäisen tärpin. Sen jälkeen varmaa toista tuntia kalastimme välillä uistellen ja välillä heitellen keskialueella saamatta enempää tapahtumia. Kunnes aurinko tuli pilvien takaa esille ja hetki sen jälkeen alkoivat hauet syömään todella kiivaasti. Saatiin lyhyessä ajassa 9 haukea ylös ja vähintään sama määrä tapahtumia. Jouvuimme vaan poistumaan järveltä kesken kiivaan syönnin, koska oli ehdittävä töihin iltavuoroon. Reissu oli taas erittäin opettavainen. Hauet olivat vielä täysin talvehtimispaikoillaan ja kiivaan syöntihetken aikana ne vaikuttivat erittäin aktiivisilta. Jos tärpistä kala ei heti tarttunut kiinni iskivät ne usein heti uudestaan.
 
Mikko kävi toisena päivänä yksinään toisella paikalla ja sai kaivettua päivän aikana kasvustoista heittelemällä 4 pientä haukea. Syvemmästä vedestä tuli vain yksi tärppi vaikka panostin siihen todella paljon ja se kala olikin muhkeampi. Kala otti 6 metrin syvyisestä vedestä vetämällä XL koon Snäckiin. Se oli vuoden aikaan nähden todella pirteä ja ensimmäisen kerran venettä lähestyessä ui vakuuttavasti pohjia pitkin ja sai aikaan mukavasti jännitystä. Lopulta haavissa makoili hyvässä kunnossa ollut mamma jolle painoa oli kertytynyt 9,6kg. Otin kuvat kalasta haavissa enkä nostanut kalaa olenkaan veneen puolelle.
 
On tämä vaan hienoa, kun järviltä lähti/lähtee jäät niin aikaisin. En osaa sanoa onko se juuri sen ansiota, että järviltä voi saada kutemattomia kaloja kaukaa kutareista. On vaikea myös sanoa saako niitä pitkien talvienkin jälkeen sieltä, koska silloin kun oli viimeisin pitkä talvi kalastimme järvien jäidenlähdön aikaan vain merellä eikä näitä pystynyt havaita.
 
Antti ja Mikko