Aamupisto haukipaikoille ja kuhapäivä

11.06.2015 00:13
Tämä kesä ei nyt oikein ota suvituulta alleen. Kala syö kuitenkin hyvin, eikä helle vaivaa/helli, mitä se itse kullekin sitten merkitseekään. Aikaisella aamupistolla, ennen auringon nousua, on kuitenkin puolensa, ja jokin  innosti pitkästä aikaa taas haukivesille. Kolmetuntinen ennen virka-ajan alkua antoi muutaman keskikarkean, joille hyvin edennyt tankkaus takasi vauhtia ja vääntöä.
Vauhdista huolimatta kuulun kylmien kelien fiilistelijäkaartiin, joka tunkee näppinsä mieluummin hiukan kankeamman silppurin lähelle. Vaikein hetki tahtoo nyt olla ison hauen vapautus.
 
 Snack L ja M maistui hyvin. Parhaat kaksi mahtui kuuden ja seitsemän kilon haarukkaan.  Aurinko nousi yhä ylemmäs... ja kalamiehen mieli laski alemmas - tuuliseen alkukesään mahtunut aamupläkä passitti kotiin muihin hommiin.
 
Jos oli haukiaamussa säpinää ja toimintaa, jopa liikaa, oli kuhapäivän teema, pelaaginen kuha vertsulla suorastaan tylsää ja yksitoikkoista. Alkuvuosien kihelmöivä jännitys on jo vähän hiipunut, ja tiedän mitä edessä on, jos haluaa isoja.
 
No, pitkän puutumisen jälkeen vedestä nousi laiska kuha, jonka punnasin, 6,3 kg. Siinä se, kesän ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen) suurempi jigikuha. Kuuden tunnin kuhapäivä - kilo per tunti.
Timo