Pohjanmaalla

15.10.2014 10:08

Teimme Teron kanssa kaden päivän hauenkalastusreissun pohjanmaalle. Otimme kohteeksi kaksi meille ennestään tuntematonta järveä. Toinen järvistä on tunnettu suurhaukijärvi ja toisen valitsimme vain kartan perusteella tietämättä järvestä mitään.

Lähdimme matkaan Karkkilasta kolmen aikaan aamuyöstä ja veneen saatuamme vesille oli aurinko jo reilusti horisontin yläpuolella. Aamu oli sumuinen ja sateinen. Täysin tuntemattomalla järvellä ei ollut sellaisessa kelissä niin mukava olla, koska emme nähneet järven takarantaa. Keli pysyi koko illan sateisena ja synkkänä, mutta onneksi sentään sumu hälveni ja pystyimme näkemään minkä näköisellä järvellä olimme. Ensin aloitimme kalastuksen vetouistelemalla järven selän syvempää aluetta, emmekä saaneet tärppiäkään. Vaihdoimme välillä taktiikkaa matalampien alueiden ja korteikoiden heittelyyn ja saimme niistä muutaman pienen ja laihan hauen. Koitimme vielä uistella vähän matalampaa vettä. Ilta oli jo pitkällä ja valoisaa aikaa jäljellä enää pari tuntia, kun viimein Tero sai painavamman tuntuisen tärpin. Kala pyörähti pinnassa ja arviot kalan koosta alkaa. Mietimme että ehkä se on joku vitosen kala. Kala tulee lähemmäs venettä ja suuri pää näyttäytyy, mietimme että ehkä se on seiskan kala. Sysimustasta vedestä kalan kokoa oli vaikea arvioida. Saimme kalan haaviin ja todellinen koko paljastui vasta sitten ja punnitus antoi kalalla painoksi 8,8kg. 

Tero vapautti kalan ja fiilis oli huipussaan. Kala oli todella kauniin värinen. Ilta antoi Mikolle vielä yhden voimakkaan tärpin ja sitten alkoi ilta pimetä.

Nostimme veneen ja lähdimme ajamaan seuraavalle järvelle, jonka rannalla oli tarkoitus yöpyä teltassa. 

Paikalle päästyämme saimme iloksemme huomata, että rannassa oli kota. Meidän ei tarvinutkaan nukkua teltassa vaan menimme kotaan yöksi. Aamulla sumuiselle järvelle emme pitäneet kiirettä vaan nukuimme pitkään. Univelkaa oli edelliseltä yöltä ja uni maistui nuotion lämmössä. Ilma oli kirkastunut ja päivä jo pitkällä, kun viimein pääsimme järvelle. Aloitimme uistelemalla syvemmästä vedestä, emmekä saaneet pariin ensimmäiseen tuntiin tärppiäkään. Sen jälkeen kävimme heittämässä selällä oleva kivikko, josta tuli ensimmäinen tärppi ja aloimme uistelemaan matalampia alueita saaden yhden pienen hauen. Lopuksi päätimme vielä kokeilla heittämällä matalemmista lahukoista ja ensimmäinen heittopaikka antoi kaksi haukea, joista isompi oli arviolta n.6kg. Illasta emme saaneet enään enempää haukia.

kahden päivän kalastuksella saimme yhteensä vain 7 haukea. Vaikka haukien saanti oli erittäin vaikeaa, niin molemmista järvistä jäi fiilis, että suuria haukia niissä on ja tulemme uudestaan vielä joskus järvillä käymään.
 
Antti ja Mikko