Pieni pakina

04.10.2014 14:32
"Sattumalta kohdekala" - pakin täydeltä pakinaa eli ote eräältä kalareissultani syyskuun alusta vuonna 2014
 
Mukavaa huomenta itselleni. Olin vesillä ja tuntui mukavalta olla jälleen kalassa. Aamu-usva hälveni kilpaa nousevan auringon säteiden kanssa, joten puitteet vesillä oleilulle oli kohdallaan.
 
Tällä kertaa päätin käyttää aikaa järven haarukointiin, missä ja millä syvyydellä kalat ovat. Laitoin perään kaksi vapaa, vaapun kumpaankin. Toiseen 13 cm Merimetso ja toiseen Sepentuurin 15-senttisen haukikuha-mallin. Naulitsin silmäni kaikuun ja aloin kurvailla.
 
Molemmat vavat taipuivat, piiloverkko? No, ei onneksi, vaan kala
molemmissa vavoissa. Nopea tilannearvio, toinen vapa käteen ja kala näytille. Pieni hauki Merimetsossa. Toinen vapa käteen ja tunnustelua. On kiinni edelleen. Siima sisään ja pikkuhauki sai kaverikseen pienen kuhan. Sain siis tuplatärpin, kahta eri lajia.
 
Entäpä, jos kumpikin kala olisi ollut todella kookas? Jossain päin maailmaa jossain kalastuskulttuurissa, olisi kenties syntynyt pienoinen ongelma, hieman sisäistä debattia, kumpi oli kohdekala...
 "Vaikeita päätöksiä" välttääkseni, vaimoni saakin aamun kaffekuppinsa vierelle aina lapun: "Kalassa." ... 
Timo