Kuhan jigailua

01.06.2015 23:26
Lähdimme Teron kanssa kuhaa kalastamaan. Tällä kertaa lähdimme tavoittelemaan vain pohjanmuodoissa pohjalla viihtyviä kuhia. Kalastuksen aloitimme kivikosta joka sijaitsee 4-6m syvyydessä ja aloimme saamaan siitä heti jigeillä kuhia. Kalat vain eivät olleet tavoite kokoa vaan sellaista 1-2kg kalaa. Kaikki vapautimme, koska ilma oli lämmin eikä mukana ollut kylmälaukkua, joten emme vielä voineet ottaa ruokakaloja mukaan. Paikkaa kalastimme useamman tunnin ja totesimme, että siinä ei nyt ole isompia tai ne eivät ole syönnillä. vaihdoimme hieman paikkaa tasapohjaisempaan alueeseen jossa on risuja/turoja pohjalla. Kalastimme aluetta tarkkaan ankkurista ja jonkin ajan päästä Antilla siiman päähän ilmestyi painoa ja kala aloitti voimakkaan juromisen pohjaan päin, jolloin laitettiin haavin valmiiksi. Useamman minuutin kala juroi pohjassa, kunnes suostui luovuttamaan ja pian sen jälkeen haavissa makoili komea kuha. Punnitus antoi kalalle painoksi 5,95kg ja muutaman kuvan jälkeen laskimme kalan takaisin ja se ampaisi pirteänä syvyyksiin. Fiilis oli hieno, koska onnistuimme löytämään paikan jossa oli nyt isompia kuhia. 
Jatkoimme kalastusta ja jonkin ajan päästä taas Antilla nappasi painava kala, joka näyttäytyi nopeasti pinnassa ja ampaisi takasin syvyyksiin ja juroi hetken aikaa ja irtosi! Siinä pääsi kirosanoja ja harmitti, koska kala oli edellistä isompi! Kalastus jatkui useamman tunnin samaa paikkaa tahkoen ja seuraava tärppi oli 3,9kg ja sitä seuraavat 4,1kg (kuvassa menossa takaisin) ja reilu kolmonen ja saimme siitä vain 2 pienempää, jotka päätyivät ruokapöytään. Kalastus paikassa oli todella hienoa, koska tärppejä tuli harvakseltaan, mutta suurin osa niistä oli isoa kalaa. Lopetimme kalastuksen klo 17 aikoihin ja päivän kokonais määräksi tuli 17 kuhaa.
 
Antti ja Mikko