Kesähaukia mereltä

16.06.2015 22:03
Olimme aamulla aikaisin laskemassa venettä rampilta. Taivas oli tuolloin pilvien peitossa ja tuuli puhalsi kevyesti etelän suunnalta. Keli vaikutti hauenkalastuksen kannalta mitä parhaalta. Saavuimme ensimmäiselle paikalla je tiputimme ankkurin. Jonkin ajan päästä tuli tapahtumia ja muutama kala ylös. Kaloja oli selkeästi paikalla, mutta ne vaikuttivat passiivisilta. Pilvirintama väistyi ja taivas muuttui pilvettömäksi ja tuuli voimistui. Vaihdoimme paikkaa ja saimme seuraavasta paikasta pitkään heittelemällä useamman kalan, joista suurin oli Pikkiksen "palomies" Snackillä saama kasi (kuvassa lähdössä takas). Kalat vaativat vuodenaikaan nähden todella hidasta uittoa. Tuntui että kalat kävivät kiinni vain hitaasti uitettuihin kumeihin, vaikka kokeilimme paljon erilaisia vieheitä ja erilaisia kelaus nopeuksia.
Vaihoimme taas paikkaa ja seuraavasta ankkuripaikasta löysimme ainoan kasauman aktiivisempaa kalaa Siitä saimme alkuun useilla heitoilla putkeen tärppejä. Niistä suurin oli Antin sinisellä Snackillä saama kasipuolikas (kuvasssa).
Tämän jälkeen teimme pidemmän siirtymän ja kalojen koko muuttui täysin. Aamulla kaikki kalat olivat neljästä kilosta ylöspäin, mutta iltapäivällä taas kaikki hauet olivat pieniä. Ajattelimme lopuksi vielä käydä uudestaan aamuisilla paikoilla, mutta sieltäkin saimme vain enään vain 2 pientä haukea ja poistuimme vesiltä.
 
Antti ja Pikkis