Jäällä

24.12.2014 01:44
Kävimme vuoden pimeinpänä päivänä haukia onkimassa järven jäällä. Rannasta jouduimme jonkin matkaan kahlaamaan, jotta pääsimme kantavalle jäälle. jäätä oli kantavallakin alueella ohuimmillaan vain noin 3cm ja ilman pelastautumispukua ei olisi vielä ollut jäälle asiaa. Vaikka jää oli ohutta ja alkuun sai olla varuillaan ettei putoa, niin silti oli hienoa päästä vaihteeksi jäälle. Sää oli mukava pieni pakkanen ja ilma oli tyyni ja hauki oli syönnillää. Saimme päivän aikana pari metri haukea, joista isompi oli 8kg (kuvassa lähdössä takaisin) ja jokusen pienemmän hauen.
 
Antti ja Mikko