Heittelyä järvellä

03.05.2015 22:40

Mulla ja Antilla tämän kevään yksi tavoite on tutkia karujen syvien järvien kudunjälkeistä haukea, että onko niitä mahdollista saada matalasta kutupaikoilta tai niiden läheisyydestä.

 

Suuntasin kaverin kanssa heittelemään syvälle järvelle, jossa on pinta-alaan nähden vähän oletettua kutualuetta. Heti ensimmäinen reuna antoi muutaman kala kontaktin ja yhden ylös, joten se antoi uskoa taktiikkaan. Seuraava reuna oli alkuun hiljainen, kunnes tuuliajolla ajauduimme pienimuotoiseen lahdelmaan. Saatiin ensimmäinen hauki ja laskimme heti ankkurin. Sama ankkuri paikka antoi kuusi haukea ja yli metrisen hauen seurion. Tämän jälkeen ei enään mieli ja katse ollut syvässä vedessä vaan usko matalaan vahvistui! Seuraavasta kohdasta saimme kaislan reunasta muutaman hauen ja siirryimme vähän matkaa ulos päin jossa tuli loiva 3-4m syvyinen rinteen reuna. Paikka alkoi antaa joka heitto suuntaan heitettynä tapahtumia. Kalat olivat todella aktiivisia vaikka vettä oli 4m, iskivät kalat pinnan läheltä jerkkiin. Seuraavat pari tuntia paikka tarjosi todella hienoa hauenkalastusta. Saimme paikasta 8kpl yli 5kg haukia ja vain muutama pienempi. Kaksi suurinta punnittiin, toinen oli 7,1kg(ensimmäinen kuva) ja toinen todella paksu 9,8kg(toinen kuva). Pituutta kalalla oli vain 105cm. Ensimmäisen kerran kalan nähtyäni olin aivan varma että kymppi menisi rikki reilusti, koska niin paksulta sen selkä näytti. Oli kyllä itselleni ehdottomasti tähän mennessä vuoden hienoin ja opettavin kalastuspäivä!

Mikko