Aktiivisia haukia tyyntyvässä illassa

19.10.2014 22:58
Lauantai-iltana katselin sunnuntain sääkarttoja ja alkoi tehdä mieli lähteä haukea kalastamaan. Sunnuntai aamu oli tuulinen ja sateinen, mutta iltaa kohden oli sääennusteessa luvattu tuulen ja sateen rauhoittuvan ja lämpötilan nousevan. Illalla minulle tuli mahdollisuus lähteä vähäksi aikaa järvelle.
 
Kalastuksen pääsin aloittamaan vasta klo 14 ja taktiikkanani oli uistella 3-4m syvyistä tasaista aluetta. Hauki oli todella kovalla syönnillä heti kun pääsin vesille ja syöntiä kesti illan hämärtymiseen saakka. Sain reilu 3 tunnin kalastuksella yhteensä 14 haukea, joista 3 kpl avioin yli 5kg. 
Tärppejä oli ainakin kolminkertainen määrä ylös tulleisiin verrattuna. Pysyvyys oli todella huonoa, koska uistelu vauhtini oli hidasta ja lisäksi paksu runkoinen balzerin jerkki, joka antoi ylivoimaisesti eniten tärppejä karkuutti suurimman osan kaloista. Alkuun meinasi mennä usko, kun jerkissä oli pari kymmentä tärppiä, joista vain yhden sain pysymään kiinni veneeseen asti ja mikään muu uistin ei antanut tärppiäkään. Seuraavalle reissulle kyseiseen uistimeen täytyy kehitellä erilaista koukutusta. Lopuksi aloin saamaan muihinkin uistimiin tärppejä, kun tajusin alkaa uittamaan niitä lähellä pintaa.
 
Antti