Reissut 2016

13.03.2016 23:05
Aamulla aloitimme kalastuksen uistelemalla ja kun heitimme molemmat shädit veneen perään tuli Antilla lähes välittömästi tärppi. Noin kolmosen hauki saatiin vapautettua, tiputimme ankkurin ja aloimme heittelemään. Heiteltiin rinteen reunaa painotetuilla shädeillä ja n. 5 metrin syvyydestä alkoi...
13.03.2016 22:57
Aamulla sain onget vetoon jo hämärissä, mutta oli jonkin aikaan hiljaista ja mietin jo mielessäni että onko hauet vaihtaneet paikkaan. Ehkä tunnin odottelun jälkeen sain ensimmäisen viennin ja ylös laihan pienen hauen ja siitä alkoi syönti piikki ja sain hetken ihan tosissaan tehdä töitä ja syötit...
07.03.2016 12:31
Koko viikon jännitimme katsellen sääkarttoja, koska viikonloppulle suunnittelimme avovesikalastusta. Alkuviikolla oli vielä pakkasta ja vähän väliä viikonlopun ennuste muuttui. Sunnuntaina lähdimme kuitenkin matkaan soutuvene perässä jännittäen mikä on jäätilanne. Avovettä löytyi ja aamulla...
07.03.2016 12:13
Viimeisimmän rapsan jälkeen olen käynnyt todella ahkerasti jäillä haukia onkimassa. Enimmäkseen kävin Pertun kanssa ja muutaman reissun Antin kanssa. Kova kalantulo jatkui niin kauan, kuin jää pysyi lumettomana ja tuntui että suurhauen saanti oli jopa helppoa. Helmikuun loppupuolella satoi lumi...
10.02.2016 00:28
Aamulla huoltoaseman pihalla kun treffasin Pertun kanssa ja haettiin aamukahvit fiilis oli aika allapäin. Väsymys painoi ja vettä tuli vaakatasossa taivaan täydeltä. Rantaan päästyämmä lämpimästä autosta ei tehnyt mieli nousta, koska jäätävät vesipisarat piiskasivat naamaa ja kylmyys tuntui...
07.02.2016 23:54
Aamulla pimeässä suuntasimme Karosen kanssa kohti järven selkää. Pari kilonmetriä oli kävelymatkaa oletetuille pelipaikoille. Onget viritettiin 8-15m rinteen reunaan ja väliveteen. Ei mennyt kauaakaan kun saimme ensimmäisen viennin ja ylös noin 5kg hauen. Aamulla oli jopa aika hyvää syöntiä....
02.02.2016 00:01
Tammikuu alkoi kovilla pakkasilla. Olemme kalastaneet jäältä aina yhtä aktiivisesti kuin avovesiltäkin. Vuoden vaihteessa jouduimme kuitenkin pitämään pidemmän tauon kalastuksesta, koska lämpömittari näytti pitkään kireitä pakkaslukemia. Pakkanen on ongelmallinen ison kalan vapautuksen kannalta,...
<< 1 | 2 | 3 | 4 | 5