Harjoitamme valikoivaa kalastusta. Alamittaiset ja lisääntymisen kannalta parhaat sekä terveet yksilöt on välttämätöntä palauttaa luontoon. Valikoimme ruokakalat.

 

Reissut 2015

24.02.2015 21:43
Sisämaassakin jäältä on sulanut lumi pois, joten nyt oli taas kiva lähteä kalastamaan sisävesille haukea. Kohteeksi hauen onginta reissulle valitsimme tällä kertaa pienemmän lammen. Aamulla ajellessa auto ilmoittaa öljyn olevan vähissä, joten ei muuta kuin auto ympäri ja huoltoasemalta öljyä...
24.02.2015 19:47
Aamun hämärissä kairasimme Janin kanssa reikiä. Tavoitteena olivat tällä kertaa isot ahvenet. Aamun ensimmäinen vienti tuli mulle melko nopeasti ja vastarin jälkeen tajusin että siiman toisessa päässä oli isohko hauki. Se sai vedettyä hetken päästä siiman poikki. Harmitti kalan kannalta se että...
21.02.2015 08:57
Olimme edellisenä päivänä sopineet Timon kanssa haukikeikan merelle, olihan nyt ”lomaviikko” ja jäälle oli päästävä. Timo oli hommannut täkyt valmiiksi, joten aamulla pääsimme ajelemaan suoraan aiotulle haukispotille. Jäällä huomasimme ennusteissa luvatun kovan tuulen olevan tosiasia, vaikka...
10.02.2015 19:50
Aamu kahdeksalta sovimme Timon kanssa treffaamisen rannalla. Oli jo täysi valoisuus ja olimme vielä autoilla, joten mahdollinen varhainen aamusyönti missattiin ennen, kuin saatiin onget pyyntiin. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Timon särkeä jo vietiin. Se oli parin kilon hauki ja otimme sen...
06.02.2015 13:08
Katiskaan oli uinut vain pienempiä särkiä ja muutama pasuri, mutta niillä oli ongelle mentävä. Aamulla suuntasimme merelle, koska sisämaassa oli satanut niin paljon uutta lunta. Tuuli oli ollut heikkoa, joten luultavasti kaikkialla lähijärvillä olisi ollut kunnon lumikaaos. Rannikolla sama sade...
26.01.2015 21:14
  Lauantaina lähdimme 5 hengen voimin jäälle täky-onkimaan haukia. Mukana oli Timo, Pikkis, Salon veljekset sekä Antti Silvasti. Pääsimme onkimaan hyvässä kelissä. Aamulla oli pikku pakkasta ja päivemmällä tuuli voimistui ja lämpötila taisi nousta vähän plussan puolelle. Vientejä oli...
22.01.2015 23:31
Vuodenvaihteen jälkeen olemme käyneet useamman kerran haukea kalastamassa useammalla eri järvellä ja hauet ovat vaikuttaneet olevan niissä todella pasiivisia.   Viimeisimmällä reissulla lähdimme ahvenia onkimaan. Aamulla hämärissä olimme jäillä ja kauan sai odotella ensimmäistä vientiä,...
<< 4 | 5 | 6 | 7 | 8